« Takaisin uratarinoihin

Monipuoliset työtehtävät veivät mennessään

 

Janne Salokannel eteni apupojasta liiketoimintavastaavaksi

Janne Salokanteleen tie Exsanen liiketoimintavastaavaksi ei kulkenut suorinta reittiä. Ylioppilaaksi valmistunut mies ehti tehdä vartijan töitä vuoden verran, ennen kuin keksi kaverinsa vinkistä hakea töihin Exsanelle.

-En tiennyt sähköpuolesta mitään. Tulin aluksi tarkastustehtäviin. Olin apuna muun muassa muuntamoiden tarkastuksessa.

Tarkastustehtäviä seurasi pätkä raivauksessa, josta Salokannel lähti verkon rakennuspuolelle. Samalla syttyi kipinä verkostoalalle, ja hän ryhtyikin opiskelemaan oppisopimuksella sähkölaitosasentajaksi.

-Minua kiinnosti tehtävien monipuolisuus. Lisäksi viihdyin hyvin ulkotöissä, hän sanoo.

 

Pylväskengät edelleen lähtövalmiina

Sähköalan teoriaopinnoissa lukiopohjasta oli selvää apua. Valmiina asentajana Salokannel jatkoi verkonrakennuksessa, mutta siirtyi myöhemmin suunnittelutehtäviin. Vastuun kasvaessa hän suoritti myös työteknikkokoulutuksen. Vuonna 2015 hän aloitti Exsanen liiketoimintavastaavana. Vastuulla ovat yhtiön kaikki kunnossapito- ja tarkastusprojektit.

-Edelleenkin pylväskengät ja varusteet ovat tuossa valmiina. Jos miehet loppuvat kesken suurhäirötilanteessa, niin sitten viimeisessä vaiheessa lähdetään itse maastoon.

Monipuoliset työtehtävät

Salokannel suosittelee verkostoalaa monipuolisista työtehtävistä ja vaihtuvista maastoista pitävillä.

-Jos ei halua työskennellä saman liukuhihnan ääressä tai samalla tehtaalla, niin tämä on hyvä valinta. Samalla pääsee liikkumaan maastossa. Lisäksi tapaa paljon erilaisia ihmisiä. Jokaiseen kotiinhan käytännössä menee sähköä, hän sanoo.

Alan työllisyystilanne on tällä hetkellä erittäin hyvä, sillä sähkömarkkinalaki edellyttää suuria investointeja sähköverkkojen toimintavarmuuteen.

 

Kilpailukykyinen palkka

Myös palkka on kilpailukykyinen. Tulotasoa nostavat vielä matkapäivät ja mahdollisuus urakkatyöhön. Alalle ei ole suoraan valmistavaa koulutusta, joten sähköasentajien on käytävä työn lisäkoulutus sähköverkkoasentajiksi. Myös insinööritaustaisilla suunnittelu- ja projektitehtäviin tulevilla työssäoppiminen on tärkeää.

-Ei pidä säikähtää sitä, ettei välttämättä osaa kaikkea heti, Janne Salokannel kannustaa.