HAE NYT: Sähkö- ja televerkkoasentajaksi Pirkanmaalle -rekrykoulutus

Sähkö- ja televerkkoasentajaksi Pirkanmaalle
-rekrykoulutus alkaa maaliskuussa
(Parhaillaan avoinna / päivitetty 21.2.2019)

Koulutus on suunnattu sähkönjakeluverkon rakentamisesta kiinnostuneille henkilöille, joilla on jo suoritettuna sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto sekä mielellään työkokemusta sähkö- ja automaatioalan töistä. Koulutetut asentajat työskentelevät pääsääntöisesti mukana olevien yritysten työkohteissa Pirkanmaan alueella.

Kohderyhmä: Työttömät ja työttömyysuhan alla olevat tehtävästä ja alasta kiinnostuneet henkilöt, jotka soveltuvat aikaisemman kokemuksensa tai koulutuksensa perusteella sähköverkkoasentajan tehtävään.

Sähköverkkoasentajan ammatti edellyttää hyvää sähköteknistä osaamista. Ammatissa on osattava lukea ja tulkita sähköpiirustuksia sekä asennusohjeita. Työssä tarvitaan tarkkuutta, huolellisuutta sekä hyvää hahmottamis- sekä keskittymiskykyä. Hyvään ammattitaitoon kuuluvat hyvän työturvallisuuden ohella sähköturvallisuusmääräysten tunteminen ja niiden ehdoton noudattaminen.

Sähköverkkoasentajan pitää pystyä työskentelemään itsenäisesti, mutta myös ryhmässä. Työssä tarvitaan hyviä asiakaspalvelutaitoja, sillä esimerkiksi mittarointityöt tehdään pääosin asiakkaiden luona.

  • Haku koulutukseen päättyy 10.3.
  • Koulutus alkaa 1.4.
  • Koulutus päättyy 20.09.

Lisätietoja saat kehitysjohtaja Kari Kokolta puh. 040 554 2329, kari.kokko@exsane.fi

Tarkat hakutiedot täältä: https://koulutukset.te-palvelut.fi/kt/684215?searchPhrase=rekry&locations=Pirkanmaa&announced=0&sort=1

Takaisin tiedotteisiin
Kategoria: