« Takaisin uratarinoihin

Insinööriluonne kaipasi ulkotöihin

 

Joakim Engström eteni asentajan töiden kautta valaistusverkkojen suunnittelijaksi

Porvoolainen Joakim Engström oli lukion jälkeen alun perin lähdössä opiskelemaan tietotekniikkaa, mutta armeijan ja rakennuksilla vietetyn työpätkän jälkeen pelkät sisätyöt eivät enää kiinnostaneet. Opiskelupaikka vaihtui ammattikorkeakoulun sähkötekniikan koulutusohjelmaan.

-Sähköalan opiskelu ammattikorkeakoulussa sopi tekniikasta kiinnostuneelle insinööriluonteelle.

Verkostopuoli alkoi kiinnostaa jo opintojen aikana osaltaan juuri ulkotöiden vuoksi.

 

Asennuskokemuksesta hyötyä

Joakim Engström pääsi opiskelujen loppuvaiheessa Exsanelle asentajaksi.

-Tein kaapelinäyttöjä ja ulkovalaistushuoltoja, hän kertoo.

Samalla hän oli mukana suunnittelutöissä. Taitojen karttuessa työt vakiintuivat suunnittelupuolelle.

-Oli ihan hyvä päästä alalle asentajatöiden kautta, niin näki sitäkin puolta, hän sanoo.

 

Vaatii järjestelmällisyyttä

Tällä hetkellä Engström suunnittelee uusia valaistusverkkoja ja vastaa niiden huollosta. Asiakkaina on esimerkiksi kaupunkien teknisiä osastoja. Kokonaan uusien asuinalueiden valaisemisen lisäksi töitä teettää esimerkiksi vuonna 2015 markkinoilta poistuneiden elohopealamppujen korvaaminen led-lampuilla.

-Tämä työ vaatii järjestelmällisyyttä, sillä huomioitavia asioita on paljon, Engström kuvailee.