« Takaisin uratarinoihin

Sähköalan konkarikin oppii uutta

 

Ala on isossa murroksessa, kuvailee liiketoimintavastaava Petri Hartikainen

Joensuulaisella Petri Hartikaisella oli jo pitkä kokemus energia-alalta myös johtotehtävistä, kun hän aloitti Exsanella rekrykoulutuksen kautta suunnittelijana. Sähköinsinööriksi kouluttautunut Hartikainen eteni pian projektivastaavaksi ja edelleen liiketoimintavastaavaksi. Nyt vastuulla on verkonrakennusprojektien sujuva eteneminen.

-Vaikka olen pitkään ollut itsekin alalla, niin tässä oppii koko ajan lisää. Ala on tällä hetkellä aika isossa murroksessa. On vain itsestä kiinni minkälaisia tehtäviä haluaa tehdä ja mihin suuntautua.

 

Maarakennusalaa on ymmärrettävä

Muodollinen koulutus ei Hartikaisen mukaan anna kuin teoreettiset valmiudet sähkötekniikan alalle. Käytännön taidot opitaan työssä.

-Projektit ovat nykyään aika paljon maarakentamista. Melkein 60-70 prosenttia on maarakentamista ja loput sähkötekniikkaa. Maarakentamista ja sen haasteita pitää siis ymmärtää, hän sanoo.

 

Nopeita päätöksiä

Itsenäisyys ja monipuoliset työtehtävät ovat projektivastaavan työn suola, Petri Hartikainen sanoo.

-Oman työn organisointi on tärkeää. Aika itsenäisesti tätä tehdään. Ongelmanratkaisukykyä pitää siis olla. Työ on aika hektista ja ongelmat pitää pystyä ratkaisemaan nopeasti.